#tueyrittäjää

Kukkakauppa Piia Jaala Linnankatu. Tällä meidän Linnankadun pätkällä melkein jokainen liike on pienyrittäjän kivijalkaunelma!

Kukkakauppa Piia Jaala Linnankatu. Tällä meidän Linnankadun pätkällä melkein jokainen liike on pienyrittäjän kivijalkaunelma!

Koko maailmaa ravistuttanut koronavirusepidemia on muuttanut maailmaa, ja kaikkien meidän jokapäiväistä arkea lukemattomin eri tavoin. Asiantuntijat arvioivat nyt, että kriisin jälkeen maailma on eri asennossa. Eri asennossa se tuntuu olevan jo nyt. Sanomattakin on siis selvää, että tämä kevät on täysin erilainen kuin koskaan ennen Kukkakaupan historiassa. Huoli ihmisten, niin tuttujen kuin tuntemattomienkin, terveydestä ja hyvinvoinnista on myös meillä suuri. Samalla meillä on aiheellinen huoli pienten kivijalkakauppojen tulevaisuudesta.

Koska nyt elämme kuulemma aikoja, jossa koronaviruskriisi ei laukaise ainoastaan finanssikriisiä mutta myös yhtäaikaisen reaalitalouden kriisin. Tässä tilanteessa olemme ensimmäistä kertaa sitten 1930-luvun. Pelottavalta kuulostaa pienyrittäjän näkökulmasta tämä Tuomas Malisen ennustus. Näistä tunnelmista oikeastaan kumpusi tämä blogikirjoituskin #tueyrittäjää Tässä on siis kysymys työpaikoista ja toiminnan jatkumisesta, ei voitosta!

Kukkakaupan sisäänkäynti

Ainakin toistaiseksi olemme avoinna normaalisti yhdeksästä viiteen arkena, ja lauantaina kello yhdeksästä kahteen. Ja näin toivomme olevan myös tulevaisuudessa!

Meillä voi tilata kukkakimput myös valmiiksi puhelimella, sähköpostilla tai nettikaupastamme. Tilatut tuotteet voi noutaa myös helposti takaovelta, ja langattoman maksupäätteen avulla asiakkaamme pystyvät halutessaan välttämään tai ainakin rajoittamaan ylimääräisen kontaktin. Kuljetuspalvelu toimii kuten ennenkin. Keskusta-alueen kuljetukset ovat alkaen 13e.

Lisäksi valmiiksi pakattuna voi tilata myös ihania kevätsipulikukkia tai uusia viherkasvejamme sekä tietenkin lahjakortteja. Yritämme parhaamme mukaan lisätä nettikauppaamme kaikenlaisia tuotteita, koska kotona etätyö tai karanteeni on kauniimpaa kukkasten kera :) Näinä epävarmoina ja ankeinakin aikoina pienistä asioista tulee suuri ilo.

Pienet söpöläiset! Herttaposliinikukka on vahva viherkasvi.

Pienet söpöläiset! Herttaposliinikukka on vahva viherkasvi.

Kukkakauppaan on tullut myös pieni erä uusia ruukkuja!

Kukkakauppaan on tullut myös pieni erä uusia ruukkuja!

Vaaleanpunaisissa ruukuissa erä kummituspuita.

Vaaleanpunaisissa ruukuissa erä kummituspuita.

Pienet Japaninpalmut ovat superhelppohoitoisia. 22e kasvi, ruukut 12e. Meillä myös istuttaminen kuuluu kauppaan!

Pienet Japaninpalmut ovat superhelppohoitoisia. 22e kasvi, ruukut 12e. Meillä myös istuttaminen kuuluu kauppaan!

Oliivipuut 43e

Oliivipuut 43e

Uutiset Hollanista ovat olleet huonoja. Useat pienet kukkatoimittajat ovat sulkeneet ainakin muutamaksi viikoksi toimintansa. Ensimmäistä kertaa 75 vuoteen Aalsmeerin kukkahuutokauppa on joutunut heittämään myytävänä olevia kukkia roskikseen. Roskiin ne menivät, sillä siihen heitä velvoittaa laki. Kaikki on nyt hyvin epävarmaa. Olemme kuitenkin saaneet infoa, että muutamat isot kukkatoimijat toimivat edelleen. Leikkokukkien laadusta ei siis tarvitse olla huolissaan.

Kukkakaupan leikkotiski eilen!

Kukkakaupan leikkotiski eilen!

Nyt on kukkakaupassa myös hyvä valikoima kotimaisia sipulikukkia, joita voi jo laittaa pihalle ja parvekkeelle. Etenkin hempeän vaaleanpunaiset pikarilijat ihastuttavat! Otimme valikoimaan myös muutamia muitakin purkkikukkia ilahduttamaan rajoitettua arkea.

Sipulikukkaistutus
Villiorkideat ovat pitkäikäisiä kukkijoita.

Villiorkideat ovat pitkäikäisiä kukkijoita.

Valkoiset jaloleinikit ovat sisällä kausikukkia mutta kukkivat viileässä, esimerkiksi parvekkeella pitkään. 14e

Valkoiset jaloleinikit ovat sisällä kausikukkia mutta kukkivat viileässä, esimerkiksi parvekkeella pitkään. 14e

Laventelit 14e pidetään vielä ikkunalaudoilla sisällä.

Laventelit 14e pidetään vielä ikkunalaudoilla sisällä.

Kruunuvuokko on ihana kesäkukka, mikä kukkii kesästä syksyyn. Näin aikaisin keväällä valmiiksi kukitettujen yksilöiden kukinnot leikataan kukkimisen jälkeen pois ja heti keväällä kasvi istutetaan aurinkoiseen kasvupaikkaan. 14e

Toivomme kaikille kaunista kevättä ja tietenkin terveyttä! Teemme parhaamme, jotta kukkien ostaminen olisi mahdollista ilman suurempia riskejä kansalliselle terveydelle!

Kukkakauppa Piia Jaalan henkilökunta

Piia, Jenni ja Minna

Piia Jaala