Kekri vai kepponen?

Onko teille tuttu kekri, suomalainen syysjuhla? Kekrillä on vuosituhansia vanhat juuret, jotka ulottuvat vanhaan eurooppalaiseen maatalouskulttuuriin. Ytimessä ajatus yhteisöllisyydestä yli sukupolvirajojen, irtiottoa arjesta ja tietenkin herkuttelu satokauden antimilla. Kuulostaa hyvälle, olemme mukana! img_0700

Kekri, Halloweenin serkku, aloitti aikoinaan vanhan suomalaisen ajanlaskun mukaan uuden kalenterivuoden. Maatalousyhteisön työvuosi oli saapunut päätökseensä ja oli sadonkorjuunjuhlinnan aika. Kekrillä oli seremoniallinen luonne ja rituaalin piirteitä. Kyseessä oli siis merkittävä ja tärkeä tapahtuma koko yhteisölle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Entisaikaan tupa siivottiin ja valmistettiin sadonkorjuun aikaan liittyviä herkkuja. Paikalle kutsuttiin oman kylän väki, palkolliset, vieraat sekä vainajat.

Myöhemmin pakanallinen kekri ja kristillinen pyhimysoppi ovat sulautuneet yhteen ja nyt juhlitaan Halloweenia. Molemmissa tärkeintä on yhdessä vietetty aika, ystävät, herkut ja kynttilät. Suomessa kurpitsalyhytjen edeltäjiä olivat nauriit!

img_0562-1

Juhlavaa vai maanläheistä?

Sadonkorjuun ja syksyistä fiilistä syntyy murretuilla sävyillä. Yhdistämällä utuisen sinertävän ja eukalyptuksen saa aikaan juhlavampaa kokonaisuutta.

img_0631

img_0634-1

img_0717

Maanläheiseen kekrikattaukseen sopivat hienosti satokauden juurekset tai vaikkapa artisokat. Samalla voi nostaa patinoidutruukut osaksi kattausta. Ja mikä parasta - syödä ne myöhemmin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainio idea on yhdistää sadonkorjuu, pöytäkoristeet ja syöminen. Syötävät yrtit ja paikkakortit sopivat myös hienosti yhteen! Esimerkiksi rosmariinista, salviasta ja chileistä saa aikaiseksi kauniita pikkuasetelmia pöytäseurueen jokaiselle syöjälle. Samalla jokainen voi itse lisätä mausteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Selkeälinjaisen ystävälle taas eukalyptus kevyenä kranssina on takuuvarma yhdistelmä, etenkin valkoisen kanssa!

img_0425-1

img_0424

 

Juhlit sitten isosti tai pienesti, kekriä tai halloweenia, löydä kattauksen suunnittelun ja toteuttamisen ilo. Kekrin aika alkaa muuten Mikkelinpäivänä ja jatkuu aina Pyhäinpäivään saakka. Meillä on siis koko lokakuu aikaa juhlistaa kekrisesonkia.

img_0652-1

Jos kiinnostuit lukemaan lisää kekristä käy sivuilla -> kekri.fi